20.2.2011 (Saadaksesi viimeisimmän sivusisällön, paina Päivitä sivu -toimintoa selaimessasi)
Taloudellisuusajo
eli EcoRun
Taloudellisuus
koostuu monista asioista, mutta EcoRunin yhteydessä on kyse
erityisesti polttoainetaloudesta eli kuinka voisin alentaa
käyttämääni polttoainemäärää.
Sitä harjoittelemme ja siitä kilvoittelemme.
Taloudellisuuajokilpailuja on maailmalla ainakin kolmea eri tyyppiä:
- "Pisaralla
pisimmälle"
kisoissa ajetaan suljetuilla kilparadoilla sikaarinmuotoisilla Mileage Marathon -autoilla. Nuo autot painavat kuljettajineen monesti vähemmän
kuin pelkkä
EcoRun-auton kuljettaja
tai kartturi!
- FIA on perustanut vuonna 2006 vaihtoehtoisia
polttoaineita käytävien autojen sarjan Alternative Energies
Cup. Vuoden 2011 kilpailukalenterissa on 11 kilpailua ja ne löytyvät FIA:n sivuilta.
- Meidän EcoRun on Etelä-Afrikassa, Tsekinmaalla ja aivan erityisesti
Pohjoismaissa normaaleilla perheautoilla, normaaleissa liikenneolosuhteissa ajettava kilpailu!
- Tässä lajiesite, jonka saat pyynnöstä myös paperille painettuna

Kilpailun
kulkua
voi muutamilla kappaleilla kuvailla vaikka näin:
Kilpailu alkaa
ja
päättyy huolellisesti tehdyllä
tankkauksella, mistä saadaan kilpailureitillä käytetty
polttoaine. Jos kilpailusuoritukseen ei ole mitään huomauttamista, ovat lopputankkauslitrat kilpailijaparin
kilpailukulutus. Kilpailukulutus voi kuitenkin olla suurempi kuin
tankkausmäärä. Esimerkiksi kilpailun aikana myöhästymiset tuottavat rangaistuksia. Rangaistukset
kuvataan prosentteina, joilla laskennallisesti
lisätään kulutusta. Rangaistuksilla
rasitettua
kilpailukulutusta pidetään
tuloslaskennan perustana.
Kilpailussa seurataan sekä
liikennesääntöjen
noudattamista, että aikataulussa pysymistä.
Kilpailureitti
voi olla alle 200 km:n harjoitteluista aina 500 km:n mittaisiin, yön yli ajettaviin kisoihin.
Kilpailumatka on jaettu jaksoihin, joiden pituus
vaihtelee
alle 10 km:stä jopa yli 50 km:n osuuksiin. Kullekin jaksolle on
annettu oma ajoaikansa, josta saa myöhästyä 59
sekuntia. Kustakin myöhä- tai
ennakkominuutista
rangaistaan kilpailijaparia
lisäämällä
laskennallisesti kilpailukulutusta 2 % myöhästymisestä
ja 3 % liian varhaisesta saapumisesta. Erityisesti lyhyellä
jaksolla aikataulun lipsuminen on aika dramaattista, koska yhden
jakson rangaistuslisä
lasketaan koko reitin kulutukseen. Nopeusrajoitusten
seuranta
on tiukkaa, koska jo nopeuden ylitys 5 km/h
tuo kulutuslisän.
Lajin erikoisuus on pakollinen pysähtyminen: STOP!
Kilpailijoille on määrätty pakollinen
pysähtyminen useammin
kuin mitä teiden varsilta löydämme
STOP-kyltteinä.
Auton on joka kerta pakollisessa pysähtymisessä oltava aivan paikallaan!
Yleiskilpailun
voittajapari on se autokunta, joka on sijoittunut parhaiten tuloslaskennan
kolmen tekijän suhteen:
- Luokkasijoitus, mikä lasketaan polttoaineen kilpailukulutuksesta (tankkaus + mahdolliset rangaistukset).
- Ryhmäsijoitus eli tulos polttoaineryhmittäin. (Kuka kulutti vähiten polttoainetta: bensat ja dieselit omina ryhminään.)
Sekä luokka- että ryhmäsijoituksesta saa kummastakin
pisteitä (25/20/17/15 ja sen jälkeen yhden pisteen
alenemalla).
- Lisäpisteet luokkasijoituksesta sen mukaan kuinka monta luokan kilpailijaa saapui maaliin.
Rangaistusten taso pyrkii siihen, että niitä
kannattaa
välttää, mutta pienet virheet eivät
tyystin sorra
kilpailusuoritusta. Kun tankattu lukema on sama kuin tuloslaskennassa
käytetty kulutus, niin saamme mielekästä
keskustelua
kuinka ajaa vielä taloudellisemmin ensikerralla!
Katso lajin säännöt tästä tai Autoliiton AL-Sport-sivuilta.
Sieltä löydät myös muut EcoRun-harrastamiseen
liittyvät linkit.